Kickboxing peruskurssi

Oletko kiinnostunut Kickboxingista lajina ja mieli tekisi peruskurssille? Tältä sivulta löydät tärkeää informaatiota koskien peruskurssin sisältöä ja vaatimuksia.

Oulun Kickboxing Ry järjestää pääsääntöisesti kaksi peruskurssia vuodessa: yhden kevätkaudella ja toisen syyskaudella. Alkavista kursseista ilmoitetaan tällä sivustolla, Facebookissa ja Twitterissä. Mukaan ehdit vielä viikon sisällä kurssin aloituspäivämäärästä.
Peruskurssilla käydään säännöllisesti läpi keltaisen vyön kokeeseen vaadittavia tekniikoita ja 20 treenikertaa keränneenä voi päättää, osallistuuko vyökokeeseen vai siirtyykö suoraan jatkoryhmään treenaamaan kehittyneempiä tekniikoita ja suorittaa vyökokeen myöhemmin. Keltainen vyö ei ole pakollinen jatkoryhmään siirtymiseksi, mutta mittaa osaamista ja ylemmät vyöarvothan alentavat tunnetusti treenimaksuja.

Peruskurssi ja potkunyrkkeily lajina sopii kaikille perusterveille ihmisille iästä riippumatta. Nuorilla harrastajilla 12-15 on jo sellainen ikä, että erilaisten liikkeiden suorittaminen on paitsi mahdollista, myös turvallista. Toisaalta meillä harrastaminen ei sulje missään nimessä pois jo kokeneempia miehiä ja naisia. Kaikki vetäjämme ovat käyneet vetäjäkoulutuksen, joten jokainen osataan kyllä ottaa huomioon.

Peruskurssilla keskitytään lähinnä kunnon kohottamiseen ja potkunyrkkeilyn perustekniikoiden opetteluun. Kontaktia vastustajaan ei oteta, vaan peruskurssilla lyödään ja potkitaan parin pitelemiin hanskoihin, potkutyynyihin ja thai-mitseihin. Koska parien välillä on aina kokoeroa, isompi osaa ottaa kevyemmin pienemmän kanssa treenatessaan. Samoin, jos kunnon nostatus on vielä meneillään, parempikuntoinen ottaa omalta osaltaan tämänkin aina huomioon. Näistä asioista pitää huolen myös valmentaja.

peruskurssi
Perusasennon harjoittelua peruskurssilla

Kurssilla tärkeintä on hauska harrastaminen, joka parhaimmillaan johtaa pitkäaikaiseen harrastamiseen lajin parissa. Peruskurssille ei tarvitse varusteita, vain juomapullo ja verryttelyhousut tai shortsit riittävät. Jokainen tekee lihaskunto- ja lajitekniset suoritteet oman osaamisensa ja jaksamisensa mukaan, joten ketään ei todellakaan pakoteta vetämään itseään piippuun, ellei itse näin halua.

Kurssilaiset harjoittelevat omana ryhmänään. Vyökokeet, joissa kokelas pääsee koettelemaan osaamistaan, järjestetään leirien yhteydessä kahdesti vuodessa. Tällä järjestelmällä harrastaja saa edetä itselleen parhaiten sopivassa tahdissa.

Peruskurssin harjoittelussa keskitytään perustekniikkojen opettamiseen sekä kunnon kohottamiseen. Perustekniikoita joutuu harjoittelemaan säännöllisesti, oli sitten harrastanut 2 viikkoa tai 20 vuotta. Peruskurssilla tekniikkaan jääneiden virheiden korjaaminen on hankala ja aikaa vievä urakka.

Tekniikkaa harjoitellaan tasapainon, motoriikan ja lihaskunnon parantamiseksi ilmaan, sekä räjähtävyyden kehittämiseksi erilaisiin välineisiin. Kurssilla käytetään etenkin isoja potkumitsejä, joten tuntumaa “oikeaan” potkimiseen lähdetään hakemaan jo varhain. Lyöntejä harjoitellaan myös nyrkkeilystä tuttuihin pistehanskoihin ja thainyrkkeilijöiden käyttämiin mitseihin.

Oulun Kickboxing ry:n harjoituksissa otteluharjoittelu eli sparraaminen ei ole pakollista, eikä peruskurssilla muutenkaan oteta kovaa kontaktia. Suurin osa harrastajista harrastaakin lajia kunnon kohottamiseksi. Harjoituksissa annetaan aina vaihtoehto sparraamiselle, jos siihen ei halua ryhtyä tai ei omista tarpeellisia suojia.

Peruskurssin hintaan sisältyy kuluvan vuoden jäsenmaksu. Kun kurssi on käyty, harjoitusmaksut maksetaan vyöarvon mukaan (katso tarkemmin maksut sivultamme). Suomen Potkunyrkkeilyliiton linjan mukaan kaikilla harrastajillamme tulee olla potkunyrkkeilylisenssi (vakuutus), lisätiedot niin ikään harjoitusmaksuissa sekä Suomen potkunyrkkeilyliiton sivulta.

Mikäli seuralaiset, harjoittelijat ja ohjaajat käyttäytyvät epäasiallisesti salilla tai sen ulkopuolella, heidät erotetaan seurasta välittömästi.

Seurassamme kunnioitetaan aina toista ja jokaiselle annetaan rauha kehittyä omaan tahtiin.

treenit_jatkoryhma1
Tekniikkaharjoittelua

Peruskurssin tekninen sisältö

Peruskurssilla käydään riittävän paljon läpi tekniikoita, jotka vaaditaan potkunyrkkeilyn keltaisen vyön vyökokeessa. Kurssin lopulla opetetaan myös edistyneempiä tekniikoita.

KELTAINEN VYÖ (5. KYU)

Perusvaatimukset

  • vähintään 20 harjoituskertaa
  • salikäyttäytyminen
  • puhtaus ja siisteys

Otteluasento

  • sekä vasen että oikea kylki edellä

Liikkuminen

  • molemmissa otteluasennoissa päkiöillä kaikkiin suuntiin

Torjunnat

  • vastustajan vasemman suoran torjuminen oikealla kädellä
  • vastustajan oikean suoran torjuminen vasemmalla kädellä
  • alapotkun reisitorjunta etujalalla

Lyönnit (oman pään korkeuteen, molemmilla käsillä, suoritukset paikalta sekä liikkeestä eteen)

  • suorat lyönnit

Potkut (suoritukset paikalta, palautus eteen ja taakse)

  • etupotku vyötärön korkeuteen molemmilla jaloilla
  • kiertopotku vyötärön korkeuteen molemmilla jaloilla
  • alapotku takimmaisella jalalla

Lyöntiyhdistelmät (pään korkeudelle, suoritukset paikalta sekä liikkeestä eteen)

  • kaksi suoraa (vasen-oikea, oikea-vasen)
  • kolme suoraa (vasen-oikea-vasen, oikea-vasen-oikea)
  • kaksi etummaista suoraa + takimmainen suora

Potkuyhdistelmät (korkeudet kuten yksittäisissä tekniikoissa, suoritukset paikalta)

  • kaikkien keltaiseen vyöhön vaadittavien potkujen monipuolinen yhdistäminen

Torjunta- ja lyöntiyhdistelmät

  • vastustajan vasemman suoran torjuminen oikealla kädellä + vasen suora
  • vastustajan oikean suoran torjuminen vasemmalla kädellä + oikea suora

Lyönti- ja potkuyhdistelmät (korkeudet kuten yksittäisissä tekniikoissa, suoritukset paikalta)

  • kaikkien keltaiseen vyöhön vaadittavien lyöntien ja potkujen monipuolinen yhdistäminen

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑